maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kesäkuun loppuneet

Kesäkuun loppuneiden saldo oli minusta oikein mukava. Mulla loppui monikin ikuisuustuote, sekä kaikennäköstä kivaa ja ei-niin-kivaa. 

Kokonaissaldo oli tässä:



Eritelty saldo tässä:


- Let Me Be Your Elegantly Exhilarating Color Mist 
Otin tämän selvittävän hiussuihkeen samoihin aikoihin käyttöön, kun Nonnu postasi saman sarjan toisesta versiosta ja kertoi tämän tuoksuvan nuollulle postimerkille. :D Kiitos, en sitten ikinä saanut sitä mielikuvaa pois päästäni, oli nimittäin aika osuvasti sanottu. :D Lisäksi tämä ei kyllä selvittänyt hiuksiani yhtään eikä tehnyt harjaamisesta helpompaa. Värin ylläpidosta en osaa yhtään sanoa. En kuitenkaan ostaisi uudestaan, koska olen törmännyt oikeasti toimiviinkin suihkeisiin.

- XZ Vanilla Café Tuuheuttava shampoo
Tämä oli ensimmäinen käyttämäni XZ-shampoo. Tämä oli ihan hyvää edulliseksi markettitavaraksi. :) Tehot olivat mielestäni melko hellävaraiset, mutta ei kuitenkaan jättänyt hiuksia likaisiksi, saati lähmäisiksi. Silikonittomuus lienee vastaus näihin. Vähän tylsähkö lopputulos muuten, ei tehnyt mitään erityisen superiakaan (tosin mulla on paksuhkot hiukset). Ihan mielelläni käytän tätä kyllä uudestaankin kotikäytössä, parempaa tämä on kuin merkin hoitoaine.

- Pantene Pro-V -tehohoito 8 x 7,5 ml
Näitä hoitoaineita meni tässä kuussa 8 kpl eli neljä käyttökertaa. Mukavan silottava pikahoito, mutta ei missään nimessä korjaava tehohoito.



- LUSH Sandy Santa -vartalonkuorinta x 2
Näitä ei näy kokonaissaldokuvassa sattuneesta syystä. ;) Tämä on vanha kuva. Lushin näitä vartalokuorintoja minulla oli vielä kaksi jäljellä ja sain käytettyä molemmat. Juttua ollut täällä. Kuorintatehot ovat hyvät, mutta liian vaivalloista käyttää, eikä tämä ole minulla mitään riittoisaa, onnistun tuhoamaan tällaisen jo kahdella käyttökerralla. :D Liian kallista makuuni.



- Nivea Intimo -pesugeeli
Voi kyllä, tällaisia tuliaisia olen itselleni roudannut ihan Roomasta saakka. Eihän Suomesta saa mitään näin eksoottista. :D No juu, mutta hyvä intiimipesugeeli, todella riittoisaa, eikä mitään moitittavaa.

- L'Occitane en Provence Ruban d'Orange Sunny Shower Gel
Tämä oli vähän surullinen tapaus. Tämä suihkugeeli oli vuosikertatavaraa n. vuodelta 2007, vanhimpani ja jumalaisen appelsiinin tuoksuinen. Jälkikäteen en voi ymmärtää, miksi jemmailin tätä niin järjettömän kauan, koska kun otin tämän vasta hiljattain käyttöön, tuoksu oli haihtunut oikeastaan kokonaan. Jäljellä oli muisto vain. Päätin käyttää tämän jalkojen pesuun todella reilulla kädellä. Parin käyttökerran jälkeen tämä lensikin suihkun lattialle, ja liekö pullo ollut jo niin haurastunutta kovaa muovia, että hajosi, ja puolet geelistä lensi viemäriin, harmi. :D Siirsin loput käsisaippuakäyttöön, saippuana kyllä ajoi vielä asiansa. Onneksi pääsin viimeinkin eroon, mutta harmittaa etten ottanut aiemmin käyttöön.

- Versace Yellow Diamond Shower Gel ja Body Lotion á 25 ml
Nämä suihkugeeli ja vartalovoide tulivat kuvassa olevan tuoksupakkauksen mukana, jonka tilasin netistä edullisesti (sisälsi lisäksi EdT:n 5 ml). Olin tuoksutellut Versacen Yellow Diamondia sen tullessa markkinoille ja aluksi pidin, mutta jonkun ajan päästä en oikein pitänytkään. En onneksi ehtinyt ostaa tuoksusta isoa pulloa, vaikka se ehti jo käydä mielessä. Nähdessäni tämän minisetin, halusin tuoksua kuitenkin kokeilla ajan kanssa. Tuoksu on todella sitruksinen ja pistävä, siinä on mm. sitruunaa, bergamottia ja nerolia. Tämä ei sitten ollut oikeastaan yhtään minun juttuni, vaikka muuten moni suosikkituoksuni onkin Versacen. Laadultaankin nämä suihkugeeli ja vartalovoide olivat keskinkertaisia: suihkugeeli oli melkoisen kuivattavaa ja vartalovoidekaan ei heti imeytynyt, ja myöhemmin vähän rullaantui iholla.

- Nivea Smooth Caring Body Lotion 30 ml
Tämä tuote tuli LivBoxin mukaa, peruskamaa. :) Tykkäsin kyllä, mutta tämä olisi pitänyt käyttää talvella, kun iho on kuivempi. Tätä voisin toisinaan käyttää isonkin pullon joku talvi, kun vartalovoiteita on vähän vähemmän (eli ei hetkeen :D).

- Nivea Pure & Natural Body Lotion 30 ml
Tämäkin tuote tuli LivBoxissa, ja riitti muistaakseni vain yhteen käyttökertaan. Ihan hyvä kosteuttaja normaalille iholle, tämä oli mukavan kevyttä. Jätti kyllä vähän nihkeän tunnun iholle, ehkä läträsin tällä liikaa? Tuoksu oli ihan ok. Minulla taitaa olla tällainen isokin pullo kaapissa, ja ihan kiva nähdä vaikutukset pidemmässä käytössä.



- Biotehniques Solution Equilibrante Facial Toner 60 ml
Tämän matkakokoisen kasvoveden ostin joskus Hairstoren "loppuunmyynnistä" muistaakseni eurolla. Oli ilmeisesti ehtinyt vanhentua, ja ehkä sen takia ihan hirveää kamaa, vaikka siis tämä on ihan hoitolamerkki. Kasvovesissä voi mielestäni huoletta pihistellä.

- No7 Radiant Glow Beauty Lotion
Tämä on ikivanha heleyttävä kasvoprimer. En edes muista, olenko ostanut tämän joskus Suomesta vai Englannista. Joka tapauksessa ajalta ennen merkin uutta tulemista marketteihin, silloin kun näitä sai vain Sokoksista. Tämä ehti olla aukikin jo pitkään ja vikaa käyttökertaa odotteli useamman kuukauden. :D Tykkäsin tästä kyllä, toi heleyttä ja hehkua iholle meikkipuuterin alle. :) Tarttisin kaikki mahdolliset tällaiset tuotteet, olen aina niin väsyneen näköinen.

- Lumene Natural Code Dig Deeper Pore Cleansing Daily Scrub
Tämä oli kiva kasvokuorinta, muttei ehkä ihan tehokkaimmasta päästä. Tämähän on siis tarkoitettu käytettäväksi päivittäin rasvaiselle iholle, mutten suosittele päivittäistä kuorintaa. Kuorivaa putsaria korkeintaan voi käyttää todella rasvaiselle tai tukkoiselle iholle kerran päivässä, mutta tämä oli kuitenkin sitä kuorivampi. 2-3 kertaa viikossa käytettynä sekaiholla oli oikein kiva rytmi ja ajoi asiansa, vaikkei varsinaisia ihmeitä tehnyt.

(Natural Coden ihonhoitotuotteet ovat muuten nyt uudistettu, eivätkä kulje enää Natural Coden nimen alla, sieltä löytyy pelkkiä meikkejä. Ihonhoitotuotteet ovat nyt pelkästään Lumenen nimellä, mutta vanhaan malliin sarjan tuotteet ovat nuorille suunnattuja.)

- Yves Rocher Hydra Végétal -tehokosteuttaja 30 ml
Tämä oli positiivinen yllättäjä! En niin välittänyt aiemmin sarjan kasvovoiteesta, mutta tämä kosteuttava seerumi, ah! Tämä oli todella kevyttä, imeytyi täydellisesti ja, kyllä, kosteutti. Jopa sen verran, että pystyin käyttämään sitä tuossa loppukeväästä ja alkukesästä ihan yksinään sekaihollani ja se riitti. Tuote oli aika riittoisaakin ja tuoksui hyvältä ja raikkalta. Voisin tätä käyttää joskus uudestaankin.

- Nivea Sensitive 3-in-1 Micellar Cleansing Water
Tästä ajattelin kirjoittaa oman postauksen sarjan muiden tuotteiden kanssa. Voitin tämän Nivean Facebook-kilpailusta alkuvuodesta testattavaksi. :) Tykkään misellivesistä ja tykkään tästäkin.

- Balea Kosteuttava aloe vera -naamio ja Hemmotteleva vadelma-vanilja-naamio á 8 ml
Nämä oli pari vuotta sitten Saksasta ostamiani naamioita, joista toiset puolet olenkin jo käyttänyt. Naamiot olivat ok, kosteuttava naamio kosteutti jonkun verran, mutta tehoja olisi voinut olla enemmänkin. Hemmottelevan naamion tuoksu oli ihana ja se teki ihosta kyllä mukavan pehmeän, muttei näissä sen ihmeempiä ollut.

- Lumene Mineraalimeikkipuuteri
Tämä on ikuisuusluottopuuterini. Harvemmin käytän muuta meikkipohjaa, en ole vuosiin käyttänyt. Tämä oli muistaakseni viimeinen mineraalimeikkipuuteri, nykyinen kulkee nimellä Matta Meikkipuuteri, eikä nyt sitten ole ihan niin hyvä. :/ Tämä peittää hyvin ja antaa ihon hengittää, ihan ässätuote, jota en olisi ollut vaihtamassa ennen kuin pakon edessä. Incejä en ole tutkinut, en tiedä miten paljon on nyt sitten muuttunut.


Tästä vielä parempi kuva.

- Qiriness Radiance Eye Contour Serum 5 ml
Tämä sain aikanaan Brysselistä ostamani Qiriness-matkatuotepakkauksen mukana. Jotenkin pidin tätä aluksi ihan silmänympärysvoiteena, kun en ilmeisesti jaksanut lukea pakkauksen tekstiä. Tämä olikin heleyttävä seerumi silmänympärysiholle. Koostumukseltaan vähän liisterimäistä, ja tuotteessa oli kimaltavia partikkeleita. Ei kuitenkaan heleyttänyt mun silmänympärysihoa eikä tehnyt siitä virkeämmän näköistä. Yhtä tyhjän kanssa, kosteuttakaan tämä ei oikeastaan tuonut, kuten ei vissiin ollut tarkoituskaan.
 


- Alverde Hand-Maske 
Luulin kirjoittaneeni jo tästä, mutten olekaan kirjoittanut. :D Alverde on saksalaisen halpa-kemikalion dm:n luonnonkosmetiikkamerkki. Tämä tuote oli siis käsinaamio, jota pidetään käsissä joko 5 min. tai yön yli ja huuhdellaan pois. Vähän kieltämättä hämäännyin tuosta vaikutusajasta, pieni ero, eh? Käytin tätä molempina, mutta loput puolet käytin ihan yökäsivoiteena. Tuote oli melko juoksevaa yrttisen tuoksuista keltaista voidetta, joka kosteutti kuitenkin paremmin kuin mitä olisi luullut. 5 min. naamionakin tämä jopa toimi, paitsi ihan kuivimpiin käsiin. Kyllä tämä kosteutti ja pehmensi ihoa, mutta jätti myös vähän tahmeaksi. Talveksi taidan valita kuitenkin kosteuttavampaa, tosin minulla on tästäkin uusi purkki varastossa, ystävän tuliaisina Saksasta. 

- Yves Rocher 12 h Foot Deodorant Cream
Tätä tuotetta taas luulin ostaessani ja pitkään jälkeenkin jalkavoiteeksi. Tai deodoroivaksi jalkavoiteeksi. Noh, ei todellakaan ollut, vaan ihan pakkauksensa mukaan voidemainen deodorantti. :D Kosteutta tämä ei tuonut sitten yhtään, se selvisi siinä ensimmäisellä käyttökerralla. Tämä kyllä viilensi ja raikasti jalkoja, mutten tätä deodoranttinakaan pitäisi. Ei pitänyt jalkoja kuitenkaan pitkän aikaa raikkaan tai hiettömän tuntuisina, enkä itse asiassa pidä laventelin tuoksustakaan. Kyllä virkistävä jalkavoide on parempi vaihtoehto. 

- Lumene Arctic Aqua 24 h Deo-Antiperspirant
Tämä on yksi suosikkideodoranteistani. Ostan tätä aina Lumenen tehtaanmyymälän alesta, mutta en ikinä jaksa käyttää mitään tuotetta kahta purkkia putkeen. Näitä on nytkin pari avaamatonta kaapissa. Minulla nämä pitävät aina, eivät tahraa, kuula on mukavan iso eikä sylje tuotetta juurikaan pullon reunoille. Tuoksu on hyvin perus, tuttu ja turvallinen. Syksyllä / talvella korkkaantunee seuraava. :)

Semmoiset tuotteet tuli lutrattua tiensä päähän, heinäkuusta tuleekin huomattavasti köyhempi tulos. :(

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Shoppailuvinkkejä Amsterdamiin??


Olen lähdössä ensi viikolla lomareissulle Amsterdamiin, ja kyselisin, onko kellään hyviä kosmetiikan shoppailuvinkkejä sinne? Viime kerrastani tuohon syntiseen kaupunkiin on kulunut jo 9 vuotta, joten en edes tiedä, mitä kauppoja sieltä löytyy! Viime reissulla en ollut muutenkaan vielä niin suuren luokan kosmetiikkahamstraaja, muistan että shoppailin silloin lähinnä vaatteita (niitä olen aina shoppaillut äärimmäisen vähän, mutta silloin löysin kaupungista pari ihanaa vaatekauppaa).

Jonkinnäköistä kosmetiikan merkki- ja liikelistaa olen jo päässyt kirjoittamaan! Näitä ainakin haluan päästä tutkimaan tai yritän ainakin etsiä, löytyykö merkkiä tai myymälää. Kuvituksena sneak peak merkkien omiin varastoihini, sekä netistä löydettyjä kuvia käyttämistäni tuotteista. ;)



Sephora



Tarvitseeko tätä esitellä tai selitellä?


Victoria's Secret


Tarvitseeko selitellä?, vol.2. :D Ainakin Schipholin lentokentällä on tietääkseni myymälä, tuskin muualla kaupungilla? Palan halusta päästä tuoksuttelemaan tuotteita, nämä alkuvuodesta tilaamani VS:t ovat ainoita, joiden kanssa olen päässyt läheiseen kontaktiin (noh, ei lasketa veljeni kihlatun yksittäistä voidepurkkia pari vuotta sitten...). Ja lisäksi yhden tuubimallisen voiteen sain tuliaisiksi laivalta keväällä, mutta se ei ole kuvassa.


ICI Paris XL


Tämä on belgialainen kemikalioketju (Nyt vasta sain tietää, että belgialainen! Ihmekös tuo, että Brysselissä näitä oli niin paljon :D ). Liikkeet ovat pienehköjä ja tuoksuihin painottuneita, mutta muutakin kosmetiikkaa myydään, lähinnä tai pelkästään selektiivistä. Normaalihinnat eivät muistaakseni olleet erityisen edullisia, mutta tein näistä Brysselissä tosi mielettömiä alelöytöjä muutama vuosi sitten.


Lovea


Tosi mielenkiintoinen eko-sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, johon tutustuin ensi kerran, ööö, varmaankin tuolla Brysselissä myös kun ostin ihanan monoïn tuoksuisia tuotteita. Tunnetuimpia taitaa merkiltä olla auringonsuojatuotteet, itse en ole niitä kokeillut. Nyt yhtäkkiä tätä merkkiä saa myös Suomen nettimarkkinoilta, ainakin ihan Cosmeryassa, Biodellyssä ja Hyvinvoinnin Tavaratalossa tätä on myynnissä. Toki vähän suppeammalla valikoimalla ja Suomen hinnoilla. 


Rituals...


Tämänkin merkin bongasin ekaa kertaa Brysselistä. :D Tämä on hollantilainen, itämaiseen mystiikkaan ja hyvinvointiin perustuva spa-henkinen sarja, mutta kuitenkin täysin länsimaalaisille luotu synteettisen kosmetiikan sarja. Tuotteiden nimissä ja sarjan filosofiassa löytyy esim. Ayurvedaa, Taoa, Buddhaa ja Hammamia. Itse omistamani tuotteet ovat tuoksuneet aivan taivaalliselle, mutta ne ovat TO-DEL-LA voimakkaita, ja mikäli nenä on herkkä, ei tätä sarjaa kannata edes lähteä kokeilemaan. Mullahan lähes kaiken kosmetiikan pitää aina tuoksua, mutta näistä mäkin meinasin jo saada tuoksuöverit, jopa suihkussa. Alkuvuodesta ostin kuvan tuotteet (lukuun ottamatta suihkuöljyä) Tukholman Åhlénsin alakerrasta, ovat sinnekin jo rantautuneet. Myös esim. FeelUniquelta ja merkin omilta kotisivuilta pystyy tuotteita tilaamaan Suomeen. Vahva veikkaus, että kotimaassa Hollannissa hinnat ovat edullisimmillaan, laatu ja hinnat ovat muuten noin The Body Shopin tasoa.


Qiriness


Brysselin tuliaisia... :D Löysin tällaiselta edulliselta, minulle ennestään täysin tuntemattomalta, ranskalaiselta merkiltä kiinnostavan kasvotuotepakkauksen Brysselistä (itse asiassa ICI Paris XL -liikkeestä), ja tuotteet osoittautuivat käytössä erinomaisiksi. Tämä oli todellinen löytö! Jos tätä sarjaa myydään Hollannissa, ostan takuuvarmasti.


HEMA


Tämä on hollantilainen kauppaketju, paikallinen Anttila, Brysselistä löydetty... Täällä myydään siis pääasiassa paljon muuta kuin kosmetiikkaa, lähinnä kodin tuotteita. Merkillä on kuitenkin oma kosmetiikkasarjansa, joka ei Brysselissä ollut kuitenkaan ihan hirveän laajasti edustettuna. Kyseessä on todella edullinen, halpa, sarja. Tasoltaan tämä on ehkä jotain Pirkkaa, Niveaa, Garnieria, eli ei huipputasoa, mutta mielenkiintoinen tutustua. Esim. neljän euron ripsaria voi aina kokeilla, eikö...? ;) Ja itse asiassa tästä kuvan vartalonaamiosta olen tykännyt todella paljonkin, vaikka harvoin tällaista tulee kuitenkaan käytettyä epäkäytännöllisyytensä vuoksi. Kasvonaamioita ja vartalokuorintaa olen myös kokeillut, ihan ok tapauksia.


Treets
 

Tämä on täysin uusi tuttavuus minulle (vai onko sittenkään? Logo näyttää tosi tutulta...). Sain tämän vartalovoiteen toukokuussa Berliinin-tuliaisina vanhemmiltani. Olin kirjoittanut kauppalapun Dresdner Essenzin tuotteista, mutta ilmeisesti ne olivat jäämässä pois Alexanderplatzin Galeria Kaufhofin valikoimista, niin äitini oli myyjän suosituksesta, ja vieläpä saksalla kommunikoiden, päätynyt tähän. :) Olen otettu! Taidan testata tätä ennen reissua, ja katsoa, onko uusinnan arvoinen. Hollantilainen sarja muuten tämäkin.

Corine de Farme






Tähän olin ihastunut! Pullo on tämän jälkeen muuttunut, sisällöstä en tiedä. Kuva täältä.

Tämä on ranskalainen ihonhoitosarja, joka on ehkä eniten painottunut mietoihin vauvatuotteisiin. Tuotteita on kuitenkin myös ihan aikuisillekin. Sarja on imagoltaan mieto, hellävarainen, puhdas, luonnonläheinen (nettisivujen mukaan 95 % raaka-aineista luonnollista alkuperää). Ei ehkä ihan se minua eniten houkutteleva lähtökohta, kun en erityisesti etsi niitä hellävaraisimpia tuotteita, mutta mitäpä haittaakaan niistä olisi? ;) Ostin aikoinaan jostakin, luultavasti Brysselistä (tai Nizzasta), tämän merkin kasvojen puhdistusemulsion ja pidin ihan älyttömän paljon! Olen yrittänyt monet kerrat metsästää sitä netistä, mutta sitä ei pitkään saanut mistään, kun merkillä ei ollut edes nettikauppaa. Laitoin muistaakseni jopa ranskankielistä (!!!) sähköpostia yritykselle kyselläkseni asiaa, mutta ei, en saanut tilattua tuotetta. Nykyään merkillä on nettikauppa, mutta en nyt äkkiseltään saanut selville, toimittavatko Suomeen. Tämän sarjan suhteen aion pitää silmäni auki Amsterdamissa, mutta sarjaa ei netin mukaan ehkä siellä myydä. :(


Bourjois

Tällaiseenkin olen ihastunut! Kuva täältä.

Tämä ranskalainen markettimerkki on tunnetuin meikeistään, joita saa Suomeenkin tilattua vaivatta, esim. Strawberrynetistä ja JT Beauty Outletista. Itse taas kuulun niihin, jotka ovat aivan kujalla meikkimerkeistä, mutta sitäkin kiinnostuneempia ihonhoitotuotteista ja saippuoista. Luonnollisesti siis olin tältäkin merkiltä ensin ostanut kasvojen kuorintavoiteen Brysselistä (?), ja vasta jälkikäteen aloin bongailla merkin meikkejä nettikaupoista ja blogeista. Ihonhoitopuolta en ole bongannut nettikaupoista. Tykkäsin kuorinnasta huippupaljon, hellävarainen, kermainen koostumus, jossa oli kuitenkin tarpeeksi kuorivia rakeita, ja ihana appelsiinin tuoksu! Jos tätä löytyy Amsterdamista, ostan tältäkin merkiltä jotain mielenkiintoista. 


Fa

http://img.dooyoo.de/DE_DE/175/Mode-beauty/koerperpflege/fa-duschgel-tropic-mix-orange-mango.jpg
Tämä oli aivan ihana aikoinaan! Kuva täältä.

Noniin, nyt päästään asiaan! :D Fa:han on Suomessakin joskus 80- ja 90-luvuilla markkinoilla ollut merkki, ja sen takia saan tästä itsekin ihan ysäri-alun vibat. :D Fa on Palmoliven, Nivean ja Doven kaltainen markettisaippuamerkki. Merkillä on kuitenkin joitakin ihanantuoksuisia suihkugeelejä ja deodorantteja, joten olen ostanut niitä aikoinaan Saksasta ja Itävallasta ja ehkä muiltakin reissuilta. Nooh, jos ja kun totta puhutaan, niin olen joka matkalta roudannut enemmän tai vähemmän saippuaa koti-Suomeen, ihan Niveaa ja Palmoliveakin. :D Eri asia on, onko se kannattavaa, mutta kun tulee uusia ja vaihtelevia tuoksuja vastaan, eikä niitä myydä Suomessa, niin eihän niitä voi vastustaa! Enkä varsinaisesti näe siinä mitään pahaa, että haluan ostaa itselleni tuliaisiksi esim. 3 euron suihkugeelin ennemmin kuin 300 euron kengät. Meikä ainakin aikoo käydä nuuhkuttamassa paikallisten Alepojen Fa-hyllyt läpi. :D


Kiko

Kuva täältä.

Olen lukenut tämän olevan legendaarinen italialainen meikkikauppa. Olen ehkä käynyt sisällä myymälässä, ehkä en, mutta ainakin olen katsellut kauppaa ulkopuolelta. Itse en ole koskaan kuitenkaan kokeillut merkkiä! Ilmeisesti tätä ei Hollannissa myydä, mutta pidän silmäni kaiken varalta auki. Onneksi tämän himotus ei ole niiiin suurta...


Fruttini & Dresdner Essenz

Hiljaiseksi vetää...
 

Kaksi saksalaista markettisarjaa pääosin vartalolle. Fruttinin kaikki varmaan tietävätkin? Dresdner Essenz on samankaltainen sarja, mutta luonnonläheisempi, ei kuitenkaan luonnonkosmetiikkaa. Laatu on molemmissa yllättävän hyvä edulliseen hintaansa nähden ja ihanat tuoksut näyttelevät pääosaa. En usko, että näitäkään löytyy Amsterdamista, mutta ainakin jälkimmäistä merkkiä ostan, jos löydän.

Jos kellään ei ole shoppailuvinkkejä, osoittakaa please myötätuntoa mun varastojen takia....! Kun kuvasin näitä kuvia, varsinkin Fruttineita, iski häpeä! Ajattelin, etten voi laittaa tällaisia kuvia, koska kaikkihan näkevät nämä jättivarastoni... Ja nämä kuvathan ovat vain osa siitä. :D Päätin kuitenkin olla rehellinen ja esitellä Fruttinejani ja Sephoroitani, koska tiedän, etten ole ainoa hamsteri! Fruttineiden etsimisen reissussa taidan ihan tosissani jättää väliin, ja oikeastihan en tarvitsisi mitään. Mutta, te tiedätte, ettei se ihan niin mene. ;D

Onko tutun tai muuten vaan kivan näköisiä merkkejä tai tuotteita? :) Ja kaikki mahdolliset shoppailuvinkit vaan kehiin!!! :)

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kerää koko värisuora!

Minähän hamstraan suihkugeelejä. Jep, ne on kivoja, uudet merkit ja tuoksut kiinnostavat ja niitä kuluu aina. Olen tässä vajaan parin vuoden sisällä tilannut ja saanut Yves Rocherin Un Matin au Jardin -suihkugeelejä. Ensimmäiseni ja olikohan samassa tilauksessa toinenkin, tilasin siis netistä, kun sarja houkutteli noin yleensä ja nostalgian vuoksi. Seuraavan voitin Nonnula-blogin synttäriarvonnassa 1,5 v. sitten. Vähän myöhemmin tästä tilasin neljännen ja viimeisen ihan hiljattain, kun halu täydentää koko viiden suora houkutteli ihan kauheasti.

Kaverukset ovat tässä: 


Cherry Bloom - kirsikankukka
Lily of the Valley - kielo
Fresh Rose - ruusu
Citrus Flowers - sitruspuun kukka
Purple Lilac - syreeni


Täytyy sanoa, että nämä ovat ihana viisikko! Nämä ovat kaikki ensinnäkin laadultaan hyviä, toisekseen tuoksut ovat ihanat, vaikka hyvin miedot. Nämä pesevät hyvin mutta myöskin hieman ihoa. Koostumus on ihanan paksua ja todella hyvin vaahtoavaa. Paksu koostumus viittaa yleensä myös riittoisuuteen, mutta itse lorautan innostuksissani näitä aina vähän liikaa, joten en voi varsinaisesti puhua riittoisuudesta. :D Jään jotenkin aina nuuhkimaan näiden tuoksua, sillä se on tosiaan mieto, ja häviää pian suihkusta ja iholta. Pidän todella paljon myös näiden pulloista, ovat sieviä ja näppäriä, korkin saa kätevästi auki ja kiinni (isoissa pulloissa kun ovat flippikorkit, pienen pullon kierrekorkki ei ole niin kätevä), sekä kulutuksen näkee selkeästi.


Suihkugeelien inci-listat eivät ole ihan identtisiä, vaikka näin voisi luulla tuoksua lukuunottamatta. Pitoisuudet saattavat vaihdella eri tuotteissa, sekä osassa on enemmän hajusteita kuin toisissa. Erittelen suihkugeelit yksitellen alla ja lisään jokaiseen myös kuvan inci-listasta.


Purple Lilac - syreeni


Nyt on valitettavasti päässyt unohtumaan tarkemmin, mutta tämä syreeni taisi olla sarjan ensimmäinen suihkugeelini, tai sitten ruusun kanssa tilattu yhdessä. Tämän tilasin puhtaasti nostalgian vuoksi. Minulla oli tätä samaa tuoksua hajuvetenä kesällä 2002 ensimmäisessä oikeassa kesätyöpaikassani. Käytin tätä aina päivätuoksuna töissä. Pidän tästä tuoksusta edelleen, tämä jollain tavalla vetoaa minuun tosi paljon. Vaikka syreeni muuten on hieman tunkkainen tuoksu, tästä on saatu ihan mukavan raikas. Syreeni onkin ehkä kovin mielipiteitä jakava tuoksu, eikä käy kaikille. En osaisi enkä haluaisi enää käyttää tätä hajuvetenä, mutta näin suihkugeelinä oikein kiva nostalgiapläjäys. Minulle tämä tuoksu on yhtä kuin vuoden 2002 aikaiset, viileät kesäaamut n. klo 6-7 hiljaisessa Helsingin keskustassa, kympin ratikka ja silloinen työpaikkani. :)


Fresh Rose - ruusu


Tämä oli seuraava tilaukseni, ruusu. Yleensä pidän ruusun tuoksusta, mutten ihan aina. Tämä oli aluksi pullosta tuoksuteltuna aivan mielettömän ihana, jopa niin ihana, että menin ja ostin tämän hieman myöhemmin pienenä hajuvetenäkin. Sitten kun kokeilin tätä suihkussa ekan kerran, tuoksu ei ollutkaan ehkä niiiiin taivaallinen. Siis todella hyvä edelleen, mutta ehkä hiukan mummomainen? Ei aito ruusu, ei esanssiruusu, mutta mulle tuli jostain syystä mieleen joku mummoni kasarituoksu tai -deodorantti? :D Ei mitenkään häiritsevästi, mutta kun yritin "analysoida" tätä tuokusua, niin tuo oli ensimmäinen asia, joka tuli mieleeni. Käytän tämän toki mielelläni, mutta ehkä ensi kerralla jonkun toisen tuoksuinen ruusu?


Citrus Flowers - sitruspuun kukka

 

No entäs tämä sitruspuun kukka? Tämän voitin Nonnula-blogin arvonnasta viime vuonna. Olin lukenut Nonnun hehkutusta tästä tuoksusta tästä postauksesta ja odotin tältä paljon. Kun avasin korkin, ajattelin ensin, että eihän tämä edes tuoksu juuri miltään. :D Uudestaan nuuhkuteltuani mietin, että onhan tämä hyvä juu, muttei juuri nyt kiilaa muiden suihkugeelien edelle. Hiljattain, kun olen ottanut tämän käyttöön, olen vasta tajunnut tuon Nonnun hehkutuksen! :D Onhan tämä nyt ihan mieletön...! Tuoksu pääsee oikeuksiinsa vasta suihkussa. Tämä tuntui jotenkin tutulta tuoksulta, ja pikakelasin itseni ala-asteikäiseksi. Yhdistinkin tämän pian Yves Rocherin Plaisirs Nature -sarjan mandariinin tuoksuun, jota käytin tosiaan ala-asteen lopulla. Tuosta PN-mandariinituoksusta on nykyään vielä suihkugeeli olemassa, tuoksu lienee lopetettu. Tämän tuoksu ei ole niin kirpeä, tämä on paljon pehmeämpi ja aavistuksen kukkaisempi. Tämän tuoksu on itse asiassa viisikon vähiten kukkainen, ja menee varmasti kukkaistuoksuja kammoavallekin. Tämä on ehdottomasti kakkossuosikkini näistä kaikista viidestä.


Lily of the Valley - kielo


Tämä kielon tuoksuinen yksilö on minun neljäs sarjasta, ja kun tämä tuli vuosi sitten valikoimiin, innostuin. Rakastan kielon tuoksua! Siis eihän siitä vaan voi olla pitämättä, eihän?! Tai sitten olen vain niin suomalainen, että olen "kasvanut" tähän tuoksuun. :D Halusin tämän kevätsuihkugeeliksi raikkautensa takia. Ja siis kun tätä tuoksuttelin sitten ekaa kertaa, niin meinasi lähteä jalat alta, i-ha-na ja aivan oikea kielon tuoksu! Käytössä tuoksu pääsee vielä paremmin oikeuksiinsa, vaikka harmittavan mieto on silloinkin. Tämä on aivan täydellinen kevät- ja kesäkäyttöön! Jos olisi ihan pakko valita vain yksi suihkugeeli, jota käyttäisi seuraavat 5 vuotta päivittäin, valintani olisi todennäköisesti tämä, tai eräs toinen Yves Rocherin suosikkisuihkugeelini, Monoï de Tahiti. :)


Cherry Bloom - kirsikankukka


Tämä on sarjan uusin tulokas, tämän kevään uutuus kirsikankukka, ja olen omistanut tämän vasta viime kuusta lähtien. Tämä nyt vain täytyi saada täydentämään sarja, ja kun keksin Yves Rocherilta kaikkea muutakin kivaa tilattavaa, otin tämän mukaan. Järkeilin tämän itselleni vain tällaisessa minikoossa, sillä kuitenkin omistan tosiaan muutaman suihkugeelin jo ennestään. Onneksi otin tämän pienen version, sillä tuoksu ei ole ihan minua. Mä inhoan yli kaiken kirsikan tuoksua, lähinnä sellaista esanssista säilykekirsikan tuoksua, mutta ajattelin, että tämähän tuoksuu kuitenkin sille kirsikankukalle. Noh, kyllä tämä sille kukkaisellekin tuoksui, itse asiassa se kukkaisvivahde oli aika raikas, mutta ensinuuhkaisulla tulee esiin mielestäni tuo kirsikka. Tämä on ihan ok, enkä tämän tuoksua mitenkään inhoa, mutta viisikosta tämä on vähiten mieleeni. Onneksi maltoin mieleni tämän koon suhteen.

Onko joku muu ihastunut Un Matin au Jardin -tuotteisiin tai onko jotain suosikkituoksua? :)